Kokoillan teokset

Tarinoita tasangoilta (2007)

Mami Watan järjestyksessään kolmatta draamallista kokoillan tanssiteosta Tarinoita tasangoilta esitettiin vuonna 2007. Teos toteutettiin yhteistyössä Jyväskylän Huoneteatterin kanssa. Teoksen käsikirjoitus pohjautui kirjailija ja Villa Karon (Suomalais-afrikkalainen kulttuurikeskus Beninissä) toiminnanjohtaja Juha Vakkurin kääntämään ja kokoamaan runoteokseen "Sundiata, voittaja". Teosta on kutsuttu myös afrikkalaisten Kalevalaksi. Tarina on rikas ja moniulotteinen. Sundiata on hyväsydäminen sankari, joka syntyy rampana, mutta vaikeuksien kautta voittaa lopulta kuningas Susu Sumangurun ja koko kansan puolelleen. Tarinassa on, kuten Vakkuri sanoo, paljon yleisiäkin merkityksiä. Se muistuttaa ihmisiä siitä, mihin hän parhaimmillaan pystyy.

Tarinoita tasangoilta

Koreografia: Mariana Siljamäki
Käsikirjoitus: Mariana Siljamäki ja Laura Lehtinen
Musiikin sävellys ja ohjaus: Jarmo Hovi
Valosuunnittelu: Arto Saarelainen
Muusikot: Jarmo Hovi, Akim Color, Pape Cissé ja Judith Sodji
Tanssijat: Joonas Kortelainen (Sundiata), Heta Hämäläinen (Nene), Maria Mäkivirta/Laura Lehtinen (Sukulung Konte), Emmi Tauriainen, Katriina Huttunen, Elsi Ervola, Liisa Rytkönen, Tuuli Suominen, Kirsi Salo ja Johanna Saari (vaimot)
Vierailijat: Lauri Laakso (Susu Sumanguru), Mikko Rinnevuori, Sebastian Lopez-Lehto ja Hannu Sompinmäki (sepät/sotapäälliköt)

 

Koreografin ajatuksia Tarinoita tasangoilta -teoksen tekemisestä

Tarinoita tasangoilta

Teosta oli hienoa tehdä, kun mukana oli upeita esiintyjiä. Rampana syntyneen Sundiatan roolissa ihastutti Joonas Kortelainen, joka eläytyi tarinan edetessä monenlaisiin Sundiatan elämänvaiheisiin. Vauhdikas ja näyttävä vahvojen miesten Dundunba-tanssi oli Joonaksen tavaramerkki. Sundiatan sisko, Nene Faamaga, oli myös tarinan keskeinen roolihenkilö. Nenen viehkossa roolissa lauloi ja tanssi pitkän linjan tanssijamme Heta Hämäläinen. Heta lumosi Sundiatan siskona upealla laulullaan ja tanssillaan itsensä kuningas Susu Sumangurun.

Maria Mäkivirta oli teoksessa mukana Sundiatan äidin, Sukulung Konten, roolissa. Rampana syntyneen Sundiatan äitinä Sukulung joutuu kokemaan monia epätoivon ja surun hetkiä ennen kuin Sundiata lopulta voittaa vaikeudet. Äiti yritti auttaa poikaansa kaikin keinoin pääsemään elämässä eteenpäin. Sundiatan äidin rooli vaati Marialta voimakasta eläytymistä. Syksyllä 2007 äidin roolissa esiintyi myös Laura Lehtinen, joka on monipuolinen tanssija. Kuningas Susu Sumangurulla oli esityksessä useita vaimoja: Emmi Tauriainen, Katriina Huttunen, Elsi Ervola, Liisa Rytkönen, Tuuli Suominen ja Kirsi Salo. Pitkän linjan tanssija Johanna Saari esiintyi teoksessa syksyn 2007 näytöksissä. Kaikki vaimot sekä tanssivat että lauloivat teoksessa.

Muusikoista

Musiikin ohjauksesta ja säveltämisestä vastasi ryhmämme musiikkimaestro Jarmo Hovi. Jarmo toimii myös muusikkona teoksessa. Jarmon lisäksi mukana oli beniniläinen muusikko Akim Color, joka on alansa huippuosaaja. Kolmantena muusikkona teoksessamme on monen vuoden ajan yhteistyötä ryhmämme kansa tehnyt senegalilaissyntyinen, jyväskyläläistynyt muusikko Pape Cissé.

Vierailijoista

Vierailijana esityksessämme oli viehättävä, togolaissyntyinen laulajatar Judith Sodji. Pape Cissén lisäksi myös Judith toimi laulujen ohjaajana. Tarinoita tasangoilta-teoksessa yleisö sai keväällä 2007 ihailla edellä mainittujen esiintyjien lisäksi kahta capoeira-taituria, Mikko Rinnevuorta ja Sebastian Lopez-Lehtoa. He olivat seppien ja sotapäälliköiden rooleissa. Syksyllä 2007 Sebastian oli edelleen mukana esityksissä ja toisena sotapäällikkönä taituroi Hannu Sompinmäki. Lauri Laakso oli väkevässä kuningas Susu Sumangurun roolissa.

Mami Wata – Veden henki (2003)

Mami Wata – Veden henki teos oli ryhmämme toinen draamallinen kokoillan tanssiteos. Ensimmäisen teoksen tapaan myös toinen kokoillan teos toteutettiin Jyväskylän Huoneteatterilla. Idean teokseen Mariana Siljamäki sai Beninissä, jossa hän työskenteli kahdesti stipendiaattina suomalais-afrikkalaisessa kulttuurikeskus Villa Karossa. Villa Karo sijaitsee meren äärellä ja ”Mami Wata”, naispuolinen vedenhenki on siellä vahvasti läsnä. Myös teoksen tapahtumien kulku kietoutui mereen, siellä elävään Mami Wata -henkeen, kalastukseen, animismiin ja yleensäkin luonnon ja henkien vahvaan läsnäoloon. Tanssi, musiikki ja laulu yhdistyivät teoksessa kokonaisuudeksi ja keskeisiä hahmoja olivat kalastajat, kylässä asuvat tytöt, muusikot, Mami Wata sekä kylän tärkeä henkilö, Mama Africa.

Käsikirjoitus: Mariana Siljamäki, Jorma Nieminen ja Jarmo Hovi
Tanssien koreografia ja ohjaus: Mariana Siljamäki
Musiikin suunnittelu ja ohjaus: Jarmo Hovi
Dramaturgia: Jorma Nieminen
Valosuunnittelu: Jussi Hakonen
Muusikot: Jarmo Hovi, Jussi Laitinen
Rooleissa: Nina Dunder (Mama Africa) ja Teija Häyrynen (Mami Wata)
Tanssijat: Johanna Saari, Annina Tuhkunen, Anu Vuopio, Maria Tervakari, Marianne Leppä, Saija Luukkonen, Mariana Siljamäki, Panu Varstala, Joonas Kortelainen, Veli Lehtovaara, Maiju Syrjälä

Dunyaa…afrikkalaista arkea (2002)

Mami Watan ensimmäinen kokoillan draamallinen tanssiteos Dunyaa..afrikkalaista arkea toteutettiin Jyväskylän Huoneteatterilla vuonna 2002. Teoksessa olevien tapahtumien keskipisteenä olivat arkipäivän askareet ja tapahtumat eräällä afrikkalaisella kotipihalla. Vaikutteita teos oli saanut Mariana Siljamäen aikaisemmin toteuttamasta tanssimatkasta Guineaan, jossa hän asui keskellä paikallisen perheen elämää. Kaikki tanssitreenit kuten monenlaiset juhlat ja muutkin tapahtumat pidettiin perheen kotipihalla padan poristessa avotulella ja pyykkien kuivuessa narulla. Tanssiharjoituksia oli aina seuraamassa valtaisa määrä silmäpareja ja suuret Dundunba-juhlat kokosivat koko korttelin väen perheen pihamaalle. Kaikki tämä piirtyi syvälle Manskun mieleen, josta syntyi idea toteuttaa Dunyaa..afrikkalaista arkea -teos.

Käsikirjoitus: Mariana Siljamäki, Jorma Nieminen ja Jarmo Hovi
Koreografia: Mariana Siljamäki
Musiikin suunnittelu ja ohjaus: Jarmo Hovi
Dramaturgia: Jorma Nieminen
Valosuunnittelu: Jussi Hakonen
Esiintyjät: Nina Dunder (talon emäntä Mariam), Jorma Nieminen (talon isäntä Romario)
Talon naisväki/Tanssijat: Laura Lehtinen, Annina Tuhkunen, Johanna Saari, Heini Keskinen, Marja Äijänen, Anu Vuopio, Teija Häyrynen, Marjukka Manner, Heta Hämäläinen, Maria Tervakari, Marianne Leppä, Saara Tervo, Oona Lahtinen, Mariana Siljamäki
Talon miesväki/Muusikot: Jarmo Hovi (Djembé), Panu Varstala (Djembé), Pekka Törmänen (Dundun), Markku Rinta-Pollari (Kenkeni)

Teksti: Mariana Siljamäki

Länsiafrikkalainen tanssi ja musiikki

Mami Watan esittämät koreografiat pohjautuvat ensisijaisesti länsiafrik-kalaiseen tanssiperinteeseen, johon kuuluu usean Saharan... Lue lisää.

Tilaa Mami Watan esitys tai workshop

Jos olet kiinnostunut Mami Watan esityksistä, workshopeista tai haluat lisätietoa meistä, ota rohkeasti yhteyttä: info(a)... Lue lisää.

Liity yhdistyksen kannatusjäseneksi

Toimintamme tukemiseksi olemme perustaneet yhdistyksen. Mami Wata ry on yhdistys, jonka tarkoituksena on ylläpitää ja kehittää... Lue lisää.